Hyvää Uutta Vuotta …


Syyskokous ja palkitsemistilaisuus pidettiin 11.11 Hennalan Päämajassa. Osanotto oli ilahduttavan runsas, ISOT kiitokset jäsenistölle. Syyskokouksessa valittiin puheenjohtajana jatkamaan Jouni Ikävalko. Erovuoroisten tilalle hallitukseen, Jari Lindholm, Pasi Laaksomaa ja Mika Koponen. Varajäseneksi Jouni Ahonen. Kokous päätti pitää jasenmaksut ennallaan. Kokous päätti hyväksyä hallituksen esityksen seuran varojen sijoittamisesta. Palkitut: Lajimenetyksestä palkittiin seuraavasti. Ralli yleinen, Pasi Laaksomaa Ralli,…
ISOT kiitokset 27. Päijät-Hämeen Ajon toimitsijoille Välittänet kiitokset heillekin joita tämä viesti ei tavoita. Toimitsijapalkinnot arvottiin kisassa, ja myös luovutettiin siellä. Onnittelut voittajille. Tuplakiitokset vielä heille jotka olivat laittamassa paikkoja kuntoon eilen, maanantaina! Kukon rata avoinna rataohjeen mukaisesti. Käy sivuillamme tsekkaamassa ennen menoa, mahdolliset poikkeukset aukioloon. LahUA järjestää ralliharjoituksen 20.10 Kutajoella. Päijät-Hämeen UA maksaa meidän…
Jari-Pekka Ralli 22 syykuuta. Hoidamme sillä erikoiskokeen, vastavuoroisesti Heinolan UA:lle. HeiUA hoitaa meidän molemmissa jokkiskisoissa lippupisteet. Nyt oiva tilaisuus kuljettajillamme olla mukana seuratyössä, ajatte sitten joku muu viikonloppu kisaa, esim Päijät-Hämeen Ajossa. Pääliköt, joille voitte ilmoittautua: Jouni Ikävalko 0440-245 709 jouni.ikavalko@rakennustyo.org Jari Lindholm 040-5049 385 lindholmjar@gmail.com Kari Julkunen 0400-637 295 kari.julkunen@kuljetusvirta.fi Jari-Pekan kokoontuminen lauantaina 22.9…
LHR EK 1/4 kokoontuminen Hämeenkoskella perjantaina 10 elokuuta – Koskikartano. Viimeistään klo 9:00 paikalla. Tarjoamme runsaan aamupalan noutopöydästä klo 8:00 – 8:45 Hae parkista lipuke ennen aamupalalle menoa. Varaa omat eväät pätkälle, meiltä saat juomista. Jos et vielä ole ilmoittautunut mukaan, voit toki saapua kokoontumiseen. Jounilta tarvittaessa lisätietoja ..0440-245 709 Koskikartano HUOM! Kukonkoivu – puomi….