Päijät-Hämeen Urheiluautoilijat ry:n jäsenyys

Jäsenistömme koostuu kilpailija- ja toimitsijajäsenistä, ja aivan tavallisista autourheilua seuraavista henkilöistä. Meitä on noin 300 ja olemme jäsenistöltään Kaakkois-Suomen alueen suurin seura. Jäsenistömme harrastaa ja tekee motorsporttia niin rallin, sprintin, jokkiksen kuin rata-autoilunkin parissa.
Vuonna 2018 oli seurassamme 110 kilpailijalisenssin omaava jäsentä.
Toimitsijakuntammekin on kiitettävän aktiivista,  27. Päijät-Hämeen Ajon toimitsijoista yli 100 oli ”omia”.

Henkilöjäsenyyksiä on kahdenlaisia, aikuis- ja alle 25-vuotias nuorisojäsen.
Aikusjäsenmaksua peritään siitä vuodesta lähtien kun jäsen täyttää 25-vuotta.
Aikuisjäseniltä perimme vaatimattoman 20 euron vuotuisen jäsenmaksun, josta maksamme liittoveroa AKK-Motorsport ry:lle, jonka jäsenyyteen kaikki jäsenemme myös liitetään.

Seura tiedottaa erittäin aktiivisesti. Tiedotus jäsenistölle tapahtuu pääsääntöisesti sähköpostitse ja näillä kotisivuilla. Omaa ”Jässäriä”  julkaisemme asioiden vain niin vaatiessa.

Mottomme: Meillä ei kravatit kiristä – viihdymme haalareissakin.

EU:n tietosuoja-asetus (GDPR)

Kiti – kilpailutieto- ja jäsenrekisterin tietosuojaseloste

Kysyttävää? Ole yhteydessä meihin

Päij-HUA säännöt (uudistetut)

Ole hyvä, ja täytä jäsenhakemus tästä:
Lue tietosuojalauseke.

Nimi (pakollinen, etunimi ja sukunimi)

Postiosoite (pakollinen)

Postinumero (pakollinen)

Postitoimipaikka (pakollinen)

Henkilötunnus (HETU pakollinen. )

Sähköposti (toivottaava että ilmoitetaan)

Puhelinnumero

Motorsport-ID (Jos sinulla on jo Motorsport ID)

Olen kiinnostunut autourheilusta

Jos haluat jäsenmaksulaskun postitse, mainitse siitä viestikentässä.
Muutoin lasku tulee aina sähköpostiisi.
Toki muutakin viestiä voit laittaa.

Viesti

Jättämällä/lähettämällä jäsenhakemuksen hyväksyn, että antamani henkilötiedot tallennetaan Päijät-Hämeen Urheiluautoilijat ry. ja AKK:n yhteiseen KITI – kilpailutieto- ja jäsenrekisterijärjestelmään ja niitä käsitellään AKK:n ja Päijät-Hämeen Urheiluautoilijat ry. ko. henkilötietojen käsittelyyn oikeutettujen, erikseen määriteltyjen henkilöiden toimesta tietosuojaselosteen määrittelemiin käyttötarkoituksiin.